VIHAN VÄRIT-NÄYTTELY VARKAUDEN MUSEOILLA 20.2 - 20.5.2018

Varkaus | Varkauden museo

Vihan Värit tutustuttaa kävijänsä molempien osapuolien lähtökohtiin ja lopputulemaan. Vuonna 1918 kaikkien piti valita puolensa. Kävijä kulkee matkan läpi Varkauden, joka muuttuu idyllisestä tehdasyhteisöstä poliittiseksi ruutitynnyriksi osana Suomen ja maailman kohtaloa muuttavaa suurta myllerrystä.

Varkaus oli sisällissodan aikana yksi tärkeimmistä punaisten tukikohdista Savossa. Punaisen valtakauden aikana useat valkoisiksi katsotut henkilöt menettivät henkensä tai vapautensa. Varkauden hallinnasta taisteltiin muutaman päivän ajan, jonka jälkeen viimeiset punaiset antautuvat massatehtaalla 21.2.1918. Jälkiselvittelyt ja tuomioiden jakaminen alkoivat heti, kun viimeiset punaiset kiväärit laskivat. Välittömästi taistelujen jälkeen tai kenttätuomioistuimen päätöksellä teloitettiin noin 220 punaista. Suhteutettuna väkilukuun Varkauden uhrimäärä oli kaikista paikkakunnista sodan korkein.

Sisällissodan tapahtumien aiheuttama katkeruus ja viha vaikuttivat vuosikausia Varkauden ilmapiiriin. Vaikka sisällissodan tapahtumista on 100 vuotta, molemmilla puolilla tarinat ja muistot elävät yhä.

Sisällissodasta 100 vuotta -tapahtumaviikko Varkaudessa 19.2.-25.2.2018. Vihan värit –näyttelyn kaikille avoimet avajaiset sunnuntaina 18.2.2018 kello 13 avaavat tapahtumaviikon.

Tapahtuma-ajat: 

  • ti 20.2.2018
  • ke 21.2.2018
  • to 22.2.2018
  • pe 23.2.2018
  • la 24.2.2018
  • su 25.2.2018
  • ma 26.2.2018
  • ti 27.2.2018
  • ke 28.2.2018
  • to 1.3.2018
  • pe 2.3.2018
  • la 3.3.2018
  • su 4.3.2018
  • ma 5.3.2018
  • ti 6.3.2018
  • ke 7.3.2018
  • to 8.3.2018
  • pe 9.3.2018
  • la 10.3.2018
  • su 11.3.2018
  • ma 12.3.2018
  • ti 13.3.2018
  • ke 14.3.2018
  • to 15.3.2018
  • pe 16.3.2018
  • la 17.3.2018
  • su 18.3.2018
  • ma 19.3.2018
  • ti 20.3.2018
  • ke 21.3.2018
  • to 22.3.2018
  • pe 23.3.2018
  • la 24.3.2018
  • su 25.3.2018
  • ma 26.3.2018
  • ti 27.3.2018
  • ke 28.3.2018
  • to 29.3.2018
  • pe 30.3.2018
  • la 31.3.2018
  • su 1.4.2018
  • ma 2.4.2018
  • ti 3.4.2018
  • ke 4.4.2018
  • to 5.4.2018
  • pe 6.4.2018
  • la 7.4.2018
  • su 8.4.2018
  • ma 9.4.2018
  • ti 10.4.2018
  • ke 11.4.2018
  • to 12.4.2018
  • pe 13.4.2018
  • la 14.4.2018
  • su 15.4.2018
  • ma 16.4.2018
  • ti 17.4.2018
  • ke 18.4.2018
  • to 19.4.2018
  • pe 20.4.2018
  • la 21.4.2018
  • su 22.4.2018
  • ma 23.4.2018
  • ti 24.4.2018
  • ke 25.4.2018
  • to 26.4.2018
  • pe 27.4.2018
  • la 28.4.2018
  • su 29.4.2018
  • ma 30.4.2018
  • ti 1.5.2018
  • ke 2.5.2018
  • to 3.5.2018
  • pe 4.5.2018
  • la 5.5.2018
  • su 6.5.2018
  • ma 7.5.2018
  • ti 8.5.2018
  • ke 9.5.2018
  • to 10.5.2018
  • pe 11.5.2018
  • la 12.5.2018
  • su 13.5.2018
  • ma 14.5.2018
  • ti 15.5.2018
  • ke 16.5.2018
  • to 17.5.2018
  • pe 18.5.2018
  • la 19.5.2018
  • su 20.5.2018

Tapahtumapaikka: 

Varkauden museo

Sijaintikunta: 

Varkaus

Käyntiosoite: 

Wredenkatu 5 A

Postinumero: 

78250

Postitoimipaikka: 

Varkaus

Puhelinnumero: 

040 769 1010

Sähköposti: 

museot@varkaus.fi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Yhteystiedot: 

040 769 1010

Järjestäjä: