Taipaleen kanavamuseon kesänäyttely: Raija Laitisen NUKKEVITRIINITARINA

Varkaus | Taipaleen kanava-alue ja kanavamuseo
Raija Laitinen: Julius ja Rieti (2016)
Raija Laitinen: Julius ja Rieti (2016)

Varkauden museoiden Taipaleen kanavamuseon kesänäyttelynä 1.6.-31.8.2019 nähdään koko perheelle suunnattu kuopiolaisen Raija Laitisen nukkeanimaatio.

Raija Laitinen on rakentanut historiallisia pienoismaailmoja kymmenisen vuotta. Idea von Wright -tarinaan syntyi Kuopion Haminalahden maisemissa Suopeltovuorella 2013 ja valmistui kolme vuotta myöhemmin.

Haminalahden kartanon kesäpäivä 1830 -tarinassa on 24 kolmiulotteista tuokiokuvaa von Wright-perheen ja palvelusväen elämästä. Nukkevitriinien jokaiseen kuvaan liittyvä teksti on kuvitteellinen, mutta historiallisiin tosiasioihin perustuva tarina.

Suvun tunnetuimpia jäseniä ovat lintuaiheistaan tunnetut taiteilijat ja ornitologit Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wright. Näyttelyä täydentää Haminalahti-näkymä ja perheen sukupuu.

Von Wright-veljesten sarjaan kuului myös Julius von Wright (1820-1885), joka oli taiteilijaveljesten tavoin lintutieteilijä. Hän työskenteli Taipaleen kanavalla kanavankaitsijana ja kasöörinä vuodet 1862-1874. Taipaleessa Julius avioitui ja vietti perhe-elämää.

Oman näyttelyosuutensa muodostaa Julius perheineen sekä tarina taiteilijaveli Magnuksen (1805-1868) 1864 vierailun yhteydessä maalaamasta näkymästä Varkauden konepajasta. Varkaus mekanisk verkstad valmistui vuonna 1867 ja on nykyisin Turun taidemuseon omistuksessa.

Taipaleen kanavamuseoon ja näyttelyyn on aina vapaa pääsy.
Avoinna 1.6.-31.8.2019 klo 10.00 - 18.00.

Taipaleen kanavamuseon oheistapahtumat:
- VIA CANALIA-näyttelyn maksuttomat opastukset ke 12.6., ke 10.7. ja ke 7.8. klo 17.00.

- BONGAA LINNUT-työpajat Vekara-Varkaus-viikolla ma 10.6. – su 16.6.2019 koko päivän. Bongaile lintuja von Wright-näyttelystä ja väritä lintumalleja mallien tai oman värityssuunnitelman mukaan.
Vapaa pääsy.

- Varkauden museoiden perhesunnuntai Taipaleen kanavamuseossa su 25.8. klo 10.00-18.00. Vapaa pääsy.

Yhteystiedot:
Taipaleen kanavamuseo, kahvio terasseineen ja Museopuoti Luotsi,
Taipaleen kanava, Kanavakatu 1, 78250 Varkaus.
Kahvio ja Museopuoti Luotsi
044-4442366

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 1.6.–31.8.

  • ma klo 10–18
  • ti klo 10–18
  • ke klo 10–18
  • to klo 10–18
  • pe klo 10–18
  • la klo 10–18
  • su klo 10–18

Tapahtumapaikka: 

Taipaleen kanava-alue ja kanavamuseo

Sijaintikunta: 

Varkaus

Käyntiosoite: 

Kanavakatu

Postinumero: 

78250

Postitoimipaikka: 

Varkaus

Puhelinnumero: 

044 444 2366

Sähköposti: 

taipaleen.kanavamuseo@varkaus.fi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Järjestäjä: