Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Muutostila, Tuula Liimatta, Anna Toikkanen

Varkaus | Taidemuseo

Varkauden taidemuseossa 31.8. - 28.10.2018.

Keraamisiin materiaaleihin keskittyvät kuvataiteilijat Tuula Liimatta ja Anna Toikkanen pohtivat näyttelyssään ajan
vaikutusta, miten aika näkyy luonnossa, ympäristössä, ihmisissä ja ihmissuhteissa. Muutoksissa.

Aika kuluu koko ajan, sen kulku eteenpäin on jatkuvaa muutosta. Joskus muutos on nopeaa, toisinaan sitä tuskin huomaa. Sileiksi hioutuneissa kivissä, maaperän kerrostumissa, kasvien kasvussa, kuun vaiheissa ja auringon paikassa taivaalla muutos tapahtuu hitaasti.

Lapsena mökkilammen rannalta kerätyistä kivistä kauneimpia olivat ne sileiksi hioutuneet. Silloin ei voinut ymmärtää miten paljon aikaa niiden muodostumiseen oli kulunut.

Tuula Liimatta (s.1975) tekee keraamisia uniikkeja veistoksia ja reliefejä. Lasitteet ja oksidit ovat käytössä luonnon patinan tapaan. Savustus tuo pelkistettyihin, usein pyöreisiin muotoihin ajattomuutta. Muodot syntyvät käsin rakentamisen tekniikoilla.

Tuula Liimatta pitää karkean, samottisen saven työstämisestä ja sen tunnusta käsissään. Harmoniaan ja luonnolliseen vaikutelman antavat teokset ovat värimaailmaltaan niukkoja, ajateltuja.
Näyttelyn työt ovat vuosilta 2015–2018.

Anna Toikkanen (s.1972) lähestyy muutosta ihmisen elinkaaren vaiheilla, erilaisilla tilantarpeilla: Jokainen tarvitsee oman kodin, tilan. Ihmisen tilat ja tilantarve muuttuvat ajan ja iän myötä.

Heti syntymän jälkeen ihmiselle riittää pieni kehto tai sänky. Aika kuluu, ihminen kasvaa, hänen läheisyyteensä ilmestyy muita ihmisiä.

Myöhemmällä iällä ihminen saattaa huomata omaavansa liikaa tilaa. Jossain vaiheessa elämää ihmisestä voi
tuntua, että muita ihmisiä on hänen ympärillään liikaa. Haluaako hän silloin lähteä itse vai haluaako hän muiden
lähtevän? Anna Toikkanen lähestyy teemaa käsitteellisesti ja silti ymmärrettävästi.

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 31.8.–28.10.

  • ti klo 10–17
  • ke klo 10–17
  • to klo 10–17
  • pe klo 10–16
  • su klo 10–16

Tapahtumapaikka: 

Taidemuseo

Sijaintikunta: 

Varkaus

Käyntiosoite: 

Wredenkatu 5 A, katutaso

Postinumero: 

78250

Postitoimipaikka: 

Varkaus

Puhelinnumero: 

040-769 1010

Sähköposti: 

museot@varkaus.fi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Yhteystiedot: 

040 769 1010

Järjestäjä: