Siilifolk

Siilinjärvi | Siilinjärvi

Kuusipäiväisessä Siilifolkissa nähdään kokonaisuudessaan noin 80 esiintyjäryhmää. Suuri osa näistä esiintyjäryhmistä on harrastajaryhmiä eri puolilta Savoa, mutta mukana on myös ryhmiä eripuolilta Suomea.
Maanantaina on jo perinteeksi muodostunut Savolainen alotus avajaiskonsertteineen. Maanantain iltaohjelmassa nähdään Savon kansantaiteen ammattilaisia ja Savolainen kavalkadi 2019, jonka on käsikirjoittanut Antti Heikkinen.
Tiistaina on perhepäivä, jonka pääesiintyjänä nähdään kansainvälistä menestystäkin saanut lastenyhtye Mimmit, jonka konsertti on kaikille avoin ja muiden päiväohjelmien tapaan ilmainen. Mimmit on riemastuttavan hauska kahden sisaruksen muodostama lastenyhtye.
Tiistai-iltana kuullaan kirkkokonsertti, Savolainen messu, jonka jälkeen ilta jatkuu festivaaliteltassa kuoromusiikin ja lauluyhtyeiden parissa.
Keskiviikon "Omilla iänillä" -päivässä kuullaan uutta ja vanhaa kansantaidetta kotimaasta sekä taidokasta haitarimusiikkia Venäjältä. Keskiviikon harmonikkakonsertin järjestelyistä ja toteutuksesta vastaa konservatorion lehtori ja Siilifolkin kapellimestari Petri Makkonen.
Torstain päiväohjelmassa on perinteeksi muodostunut ja suosittu kansanlaulukirkko. Torstai-ilta avataan kirkkokonsertilla, jossa esiintyvät siilinjärveläinen kanttori Ossi Jauhiainen ja valovoimainen, tunnettu laulaja Kristiina Brask sekä kitaristi Mikko Tuomi. Torstai ilta jatkuu Siilifolkin teltassa, jossa kuullaan savolaispohjalaista "Kelepoo soettoo", kun saamme esiintymään Tallarin. Tallari on Suomen ensimmäinen ja ainoa valtionavun piirissä oleva kansanmusiikin ammattilaisyhtye.
Tallari, Kaustisen pelimannit ja Savon pelimannit toteuttavat myös yhteiskonsertin, jossa kuullaan savolaista sekä pohjalaista kansanmusiikkia. Tosrtai-illan päättää kansanmusiikin ammattilaisyhtye Okra Playground. Elektro-folkyhtye Okra Playground on levyllä hätkähdyttävä, livenä sykähdyttävä ja heidän musiikkinsa ja esiintymisensä menee suoraan sydämiin. Tällä musiikillisella leikkikentällä muinaiset kansansoittimet kantele ja jouhikko elävät jännittävässä symbioosissa modernien instrumenttien sekä elektronisten äänimaailmojen kanssa.
Perjantaina nähdään lavalla myös Okra Playgroundissa soittava ja laulava Päivi Hirvonen. Viulun, jouhikon ja laulun vuoropuhelu sekä näiden saumaton yhteistyö – tällä instrumentaatiolla Päivi Hirvonen luo musiikkia, joka on tulvillaan tarinoita ja voimakkaita tunteita.
Perjantaina Siilifolkissa on tanssi-ilta. Illan pääesiintyjänä nähdään Dallapé konserttiohjelman sekä tanssiohjelman kanssa. Vuonna 1925 perustettu Dallapé on Suomen merkittävin ja Euroopan vanhin koko ajan toiminnassa ollut viihdeorkesteri.

Tapahtuma-ajat: 

  • ma 15.7.
  • ti 16.7.
  • ke 17.7.
  • to 18.7.
  • pe 19.7.
  • la 20.7.

Tapahtumapaikka: 

Siilinjärvi

Sijaintikunta: 

Siilinjärvi

Tapahtuman lisätiedot:

Yhteystiedot: 

Liisa Väätäinen/0405888230/liisa-vaatainen@hotmail.com Anna

Lippujen hinnat: 

Päiväohjelmiin vapaa pääsy, iltaohjelmat 20€, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi, 12-18 vuotiaat 5€

Lipunmyyjät: 

Lippupiste

Osoite: 

Alatapahtumat

15.07.2019–20.07.2019
Siilinjärvi | Siilinjärvi
Siilifolkin aikana 15.-20.7. klo 10-14 lapset voivat osallistua yhteismaalauksen tekemiseen tai tehdä itselleen oman taulun akryylivärein Siilinjärven kuvataideyhdistyksen pisteessä.