Musiikkileikkikoulu orkesterin kesäleirillä

Rantasalmi | Hotelli Ruusuhovi

Rantasalmen puhallinorkesterin kesäleirin yhteydessä on tänä kesänä uutuutena musiikkileikkikoulu. Musiikkileikkikoulu on kesäleirin aikana joka päivä ma–to 27.–30.7., tämän lisäksi on muskarilaisten esiintyminen leirin päätöskonsertissa pe 31.7. klo 15.

Ilmoittautuminen tapahtuu 15.6. mennessä. Jokainen muskarilainen täytyy ilmoittaa omalla lomakkeellaan.

Leikkikoulun opettajana toimii Taina Räsänen. Taina on koulutukseltaan musiikkileikkikoulunopettaja, musiikin aineenopettaja ja luokanopettaja. Lisäksi Taina on tuttu Rantasalmen puhallinorkesterille monista muista eri yhteyksistä ja toimii kesäleirillä myös kuviomarssissa pasunistina.

Muskarissa soitetaan, lauletaan, liikutaan sekä koetaan yhteismusisoinnin riemua. Isompien kanssa opiskelemme myös musiikin perusteita toiminnallisesti. Muskaria opetetaan kolmessa eri ikäryhmässä, jos saamme niihin riittävästi osallistujia. Musisoinnissa otetaan huomioon lasten ikätaso.

Muskariin tarvitset vaatteet joissa on hyvä liikkua, sisätossut ja iloisen musisointimielen. Alle 3-vuotiaat tarvitsevat oman aikuisen mukaan muskariin.

Huom! Muskari toteutuu, jos sinne tulee riittävästi osallistujia. Seuraamme myös, vaatiiko toteutus koronaepidemian takia toimenpiteitä.

Lisätietoa, kuten hinnat ym., löydät ilmoittautumislomakkeesta.

https://tornis.net/tapahtuma/musiikkileikkikoulu-orkesterin-kesaleirilla

Tapahtuma-ajat: 

  • ma 27.7.
  • ti 28.7.
  • ke 29.7.
  • to 30.7.
  • pe 31.7.

Tapahtumapaikka: 

Hotelli Ruusuhovi

Sijaintikunta: 

Rantasalmi

Käyntiosoite: 

Hovintie 135

Postinumero: 

58900

Postitoimipaikka: 

Rantasalmi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Järjestäjä: