Lapinlahden Haloset: teoksia Halosten Museosäätiön kokoelmista

Lapinlahti | Taidemuseo Eemil
Pekka Halonen, Rakennusmestari, 1903, öljy kankaalle, Halosten Museosäätiö.
Pekka Halonen, Rakennusmestari, 1903, öljy kankaalle, Halosten Museosäätiö.

Lapinlahden Halosen taiteilijasuku on suomalaisuuden kauneinta ydintä. Kansakuntamme rakentaminen perustui alkuvaiheessaan sivistyneistön luomaan ihanteelliseen kuvaan Suomen kansasta. Halosen taiteilijasuku teki tästä ideaalista omalta osaltaan totta.
Lapinlahden Haloset -näyttely esittelee viiden Halosen taiteilijasukuun kuuluvan kuvataiteilijan tuotantoa Halosten Museosäätiön kokoelmista. Antti, Arttu, Eemil, Kalle ja Pekka Halonen vaikuttivat suomalaisessa taide-elämässä 1800-luvun lopulta 1900-luvun puolivälin tienoille.
Serkukset taidemaalari Pekka Halonen (1865–1933) ja kuvanveistäjä Eemil Halonen (1875–1950) ovat nuorsuomalaisen taiteen kärkinimiä. Aikalaiset luonnehtivat heitä usein kaikkein suomalaisimmiksi taiteilijoistamme. Pekka Halonen tunnetaan ennen kaikkea suomalaisen maiseman sielun, maalaiskansan ja perheidyllin ilmentäjänä, Eemil Halonen taitavana kansankuvaajana, Kalevalan tulkitsijana ja tunnustettuna muotokuvien tekijänä. Molemmat etsivät suomalaisuuden ydintä ja halusivat luoda omaperäistä kansallista taidetta. Pekka Halosen sanoin: ”Pyrittiin vapautumaan vieraista vaikutuksista ja näkemään omia oloja omilla silmillä.” Pekka ja Eemil Haloselle taide merkitsi myös sopusointua, rauhaa ja kehittymistä ihmisenä.
Pekan veli Antti Halonen (1870–1945) teki elämänuransa veiston ja rakennusopin opettajana ja talonpoikaisen rakennusperinteen vaalijana ja kehittäjänä. Hän oli myös lahjakas taidemaalari, joka maalasi mieluiten maisemia ja tarkkaili jatkuvasti ympäristöään etsien sopivia aiheita. Antti oli sukunsa taiteilijoiden kannustaja, maalausretkien kumppani ja luottokeskustelija.
Eemilin nuorin veli Kalle Halonen (1899–1947) kävi Kansallisteatterin oppilaskoulun ja oli jo 1920-luvun alkupuolella lupaava, yleisön ja kriitikoiden arvostama näyttelijä. Myös Kalle opiskeli taidemaalariksi, jonka maisemia oli esillä 1920–30-luvun vaihteen nykytaiteen näyttelyissä.
Suomen ensimmäinen ammatillinen taidevalaja, kuvanveistäjä Arttu Halonen (1885–1965) sai kipinän taiteeseen vanhimmalta veljeltään Eemililtä. Monien ammattisalaisuuksien peittämä pronssivalu oli suomalaisille kuvanveistäjille menetelmänä tuolloin liki tuntematon. Arttu Halosen ura taidevalajana kesti puoli vuosisataa, virallisena elinkeinotoimintanakin 35 vuotta. Kuvanveistäjänä hänen taiteellinen toimintansa oli aktiivisimmillaan 1910-luvulla hänen palattuaan opintomatkaltaan Berliinistä ja Pariisista.
Halosen taiteilijasukuun kuului kuudeskin ammattitaiteilija: viulisti Heikki Halonen (1882–1932), joka on mukana näyttelyssä veljensä Pekan ikuistamana.
Lapinlahden Haloset -näyttelyt teokset ovat Halosten Museosäätiön kokoelmista. Näyttelyn on kuratoinut museonjohtaja Riitta Marin. Halosten Museosäätiö on perustettu Lapinlahdella vuonna 1971. Säätiön tarkoituksena on edistää taiteen harrastusta ja taiteilijoiden Eemil, Antti, Arttu, Kalle, Pekka ja Heikki Halosen taiteen vaalimista, ylläpitää Lapinlahden kunnassa monikäyttöistä luovan ja esittävän taiteen taidemuseota kokoelmineen sekä harjoittaa säätiön tarkoitukseen liittyvää museotoimintaa.

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 9.6.–31.7.

  • ti klo 11–18
  • ke klo 11–18
  • to klo 11–18
  • pe klo 11–18
  • la klo 11–18
  • su klo 11–18

Ajalla 1.8.–6.9.

  • to klo 11–16
  • pe klo 11–16
  • la klo 11–15
  • su klo 11–15

Tapahtumapaikka: 

Taidemuseo Eemil

Sijaintikunta: 

Lapinlahti

Käyntiosoite: 

Suistamontie 3

Postinumero: 

73100

Postitoimipaikka: 

Lapinlahti

Puhelinnumero: 

040 187 2678

Sähköposti: 

info@eemil.fi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Yhteystiedot: 

info@eemil.fi, puh. 040 187 2678

Lippujen hinnat: 

8 euroa, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät 7 euroa, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokorttikohde.

Järjestäjä: 

Lapinlahden taidemuseo/Halosten museosäätiö

WWW-osoite: