Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Kolme iloista rosvoa

Kuopio | Kuopion kaupunginteatteri - Minna-näyttämö

Kolme iloista rosvoa on veikeän hauska, hieman jännittäväkin, koko perheen esitys, jossa viihtyvät niin lapset kuin vanhemmatkin.
Thorbjørn Egnerin (1912-1990) musiikillinen satu on ihastuttanut katsojia jo kuudella vuosikymmenellä. Siinä on jotain erityistä taikaa, hyvää sydäntä, tarttuvia lauluja ja hieno tarina, jotka tekevät siitä lastennäytelmien riemullisen klassikon. Aina vuodesta toiseen se löytää oman paikkansa maailman teattereiden lastennäytelmien ohjelmistossa.

Kardemumman kaupungissa asuu Kolme iloista rosvoa: Kasper, Jesper ja Joonatan. He varastavat vain tarpeellisen, eivät yhtään enempää tai vähempää. Rosvoilla on salainen haave tulla säädyllisiksi kansalaisiksi. Senpä tähden he yöllä ryöstävät kiukkuisen Sohvi neidin laittamaan heille ruokaa ja pitämään huolta heidän taloudestaan. Asiat eivät kuitenkaan mene niin kuin on toivottu: Sohvi-täti laittaa heidät siivoamaan ja peseytymään välittömästi. Pitäisi keksiä, miten Sohvi neiti ryöstetään takaisin kotiinsa?

Kuopion kaupunginteatterin Kolme iloista rosvoa on Olli-Matti Oinosen ohjaksissa viritetty rakkaudella koko perhettä varten.

Tapahtuma-ajat: 

  • la 23.3. klo 18
  • la 30.3. klo 13
  • pe 5.4. klo 18.30
  • ke 24.4. klo 10
  • pe 3.5. klo 10
  • ke 8.5. klo 10
  • ke 8.5. klo 13
  • ti 14.5. klo 10
  • ke 15.5. klo 10
  • ke 22.5. klo 10
  • ke 22.5. klo 13
  • to 23.5. klo 10

Tapahtumapaikka: 

Kuopion kaupunginteatteri - Minna-näyttämö

Sijaintikunta: 

Kuopio

Käyntiosoite: 

Niiralankatu 2

Postinumero: 

70600

Postitoimipaikka: 

Kuopio

Puhelinnumero: 

0600 96100 (1,98€/ min+pvm)

Sähköposti: 

teatteri@kuopio.fi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Ikäraja: 

K-4

Yhteystiedot: 

Kuopion kaupunginteatteri

Lippujen hinnat: 

28,50 / 16,50 / 13,50 €

Lipunmyyjät: 

Kuopion kaupunginteatteri

Puhelinnumero: 

0600 413 143 (1,98 €/min+pvm+mpm)

Osoite: 

Lippupiste Oy

Puhelinnumero: 

0600 900 900 (2 €/min+pvm)

Osoite: 

Järjestäjä: