Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Supersyysloma

Kuopio | Kuopion alue

Nuorisotaloilla on paljon erilaisia tapahtumia, yhteistä tekemistä ja työpajoja. Mm. teatterikursseja on tarjolla Latarilla ja Riistaveden nuorisotilassa ja animaatio-kurssi Kulttuuriareena 44:lla. Kädentaitoja voi kokeilla eri paikoissa kivenhionnasta heijastinten tekemiseen.

Kuopion museoihin pääsevät aina alle 18-vuotiaat ilmaiseksi ja museoissa on tarjolla monipuolisia näyttelyitä, opastuksia ja työpajoja eri-ikäisille lomailijoille. Kuopion kaupunginkirjastossa ja Kauppakeskus Matkuksessa voi osallistua Sanataidekoulu Aapelin satupäivään, kirjastoissa on mm. kitaransoiton ohjausta, Kuopion Musiikkikeskuksessa on Herra Heinämäki –konsertti ja Riuttalan talonpoikaismuseo kutsuu seikkailuun.

Supersyyslomaan kuuluu myös liikkumisen iloa. Niiralan ja Lippumäen uimahalleihin pääsevät alle 18-vuotiaat uimaan ja kuntosalille maksutta 16.-20.10. klo 8-16 välisenä aikana. (Kuntosalille alaikäraja on 13 vuotta turvallisuussyistä ja 13-15-vuotiaat pääsevät kuntosalille vain aikuisen kanssa.) Kuopio-hallille pääsevät alle 18-vuotiaat ilmaiseksi juoksemaan tai kuntosalille samaisena ajankohtana. Lippumäen jäähalliin pääsevät alle 18-vuotiaat myös ilmaiseksi luistelemaan loman arkipäivinä klo 12-15.

Eri liikuntapaikoissa on tarjouksia lapsille ja nuorille viikon aikana. Muun muassa Kuopion keilahalli ja Rauhalahti Bowling tarjoavat keilailua edullisempaan hintaan nuorisolle. Tahko Spa tarjoaa alennuksia kylpylään ja Voema-kiipeilykeskuksessa voivat nuoret kokeilla kiipeilyä 5 eurolla. Niin Puijon Jousi ry kuin Kuopion Reippaan Voimistelijatkin järjestävät syyslomalla leiritoimintaa.

Alle 16-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi KalPa-KooKoo -peliin Niiralan Monttuun perjantaina 13.10. klo 18.30 ja Gyostage 5 –pelitapahtumaa vietetään Savonia AMK:n tiloissa viikonloppuna 13.-15.10. Perheen pienimmille on Mimmit-lastenkonsertti Kulttuuriareena 44:lla sunnuntaina 15.10. Liput konserttiin 10 €.

Koko supersyysloman ohjelma löytyy osoitteesta: www.kuopio.fi/fi/supersyysloma
Supersyysloman järjestää Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen palvelualue yhdessä kumppanien kanssa.

Tapahtuma-ajat: 

  • ma 16.10.
  • ti 17.10.
  • ke 18.10.
  • to 19.10.
  • pe 20.10.
  • la 21.10.
  • su 22.10.

Tapahtumapaikka: 

Kuopion alue

Sijaintikunta: 

Kuopio

Postitoimipaikka: 

Kuopio

Tapahtuman lisätiedot:

Yhteystiedot: 

044 718 2468 (12.10. asti), 044 718 2469 (16.-20.10.2017)