Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Kotona kylässä

Kuopio | Kauppakeskus Matkus

Maalla on mukavaa ja kylällä ihminen on kotonaan. Pohjois-Savon Kylät ja Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liitto ovat lähteneet yhdessä torjumaan uutisia maaseudun tyhjentymisestä ja valmistelleet Matkuksen kauppakeskukseen Kuopioon teemapäivän, jossa näytetään ja kerrotaan, miten Pohjois-Savon Kylät ja kotiseuut kuhisevat.

Nelituntinen Kotona kylässä -tapahtuma alkaa lauantaina syyskuun 14. päivänä heti kauppakeskuksen avautuessa klo 10. Kymmenet kylä- ja kotiseutuyhdistykset esittelevät keskuksen toisessa kerroksessa omia toimintojaan ja aikaansaannoksia. Ihmiset ovat kiinnostuneita juuristaan, ja näin esimerkiksi kyläkirjoja tai kotiseutuhistorioita ilmestyi vuosittain runsaasti. Kun Matkukseen tullaan usein koko perheen voimin, on omaa ohjelmaa ja viihdykettä luvassa myös lapsille.

Suomen kotiseutuliiton uusi puheenjohtaja Sampo Suihko on mukana teemapäivässä sekä avaajana että esiintyjänä. Muusta musiikista, tanssista ja hauskanpuhumisesta huolehtivat kansantanssiryhmä Kurpposet Lapinlahdelta ja Nilsiän senioritanssijat, pelimannit sekä Savon tuoreimmat murremestarit ja kylähullut, Päivän juontaa Timo Ripatti.

Kotona kylässä tapahtumassa esitellään Pohjois-Savon Kylät ry:n hanketoimintaa sekä maakunnan kylien toimintaa. Tule mukaan tapaamaan meitä.

Tapahtuma-ajat: 

  • la 14.9. klo 10–14

Tapahtumapaikka: 

Kauppakeskus Matkus

Sijaintikunta: 

Kuopio

Käyntiosoite: 

Matkuksentie 60

Tapahtuman lisätiedot:

Yhteystiedot: 

Merja Kaija

Järjestäjä: 

Pohjois-Savon Kylät ry