Taiteilijan katse

Kuopio | Kuopion taidemuseo
Piirros: Petteri Tikkanen
Piirros: Petteri Tikkanen

Näkökulmia Kuopion taidemuseon kokoelmiin

Kuopion taidemuseon uuden perusnäyttely esittelee valikoiman taidemuseon kokoelmista, joihin kuuluu noin 7000 teosta. Esillä on taidetta suomalaisen kuvataiteen alkuvuosikymmeniltä nykypäivään.

Taideteokset kertovat meille, miten taiteilijat ovat eri aikoina katsoneet ympäristöään, ihmisiä ja sisintään. Kuvaustavoissa vuorottelevat näköaistimukseen perustuva havainnointi ja elämyksellinen tunnekokemus. Myös kulloinkin vallinneet aatesuuntaukset ovat heijastuneet taiteelliseen ilmaisuun.

Näyttelyssä on kuusi aihealuetta. Luonto-osio kertoo, kuinka perinteisen romanttisen luontoelämyksen tai maiseman puhtaan havainnoinnin rinnalle on tullut nykytaiteilijoiden ympäristökriittinen kommentointi. Kaupunkielämä on tuonut taiteeseen tekniikan ja konekulttuurin ihailun, rakentamisen ja arkkitehtuurin sekä abstraktin muotokielen. Ihmisen kuvaaminen taiteessa on ajaton aihe. Henkilökuvat ilmaisevat taiteilijan herkkyyden nähdä mallien persoonallinen olemus ja erilaiset tunnetilat. Kokoelmien klassikot ovat muistona ajasta, jolloin nekin olivat nykytaidetta. Kuopion taidemuseon laajasta grafiikan kokoelmasta on esillä serigrafiatekniikan tunnettuja edustajia. Nykytaiteen vaihtuva osio linkittyy taidemuseossa 24.3.-2.9.2018 esillä olevaan Veljekset von Wright -näyttelyyn. Wrightien perinne ja luonnon tutkiminen jatkuu myös monien nykytaiteilijoiden tuotannossa.

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 1.3.2018–31.12.2020

  • ti klo 10–17
  • ke klo 10–19
  • to klo 10–17
  • pe klo 10–17
  • la klo 10–17
  • su klo 10–17

Tapahtumapaikka: 

Kuopion taidemuseo

Sijaintikunta: 

Kuopio

Käyntiosoite: 

Kauppakatu 35

Postinumero: 

70100

Postitoimipaikka: 

Kuopio

Puhelinnumero: 

017-182633

Sähköposti: 

taidemuseo@kuopio.fi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Lippujen hinnat: 

8/5 €, alle 18-v ilmaiseksi, Veikkaus-kortilla keskiviikkoisin vapaa pääsy

Lipunmyyjät: 

Puhelinnumero: 

017 182 633

Järjestäjä: 

Kuopion taidemuseo