Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Kitarakonsertti

Kuopio | Alavan kirkko

Santeri Rautiainen. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10 € lähetystyön hyväksi.

Kitaristi Santeri Rautiaisen konsertissa pysähdytään kitarakirjallisuuden kulmakivien äärelle. Luys de Narvaezin fantasiat 1500-luvulta ovat kuin soivia katedraalimaalauksia, J.S. Bachin tuotanto ikuista nykymusiikkia, kaikkea maan ja taivaan välillä. Eduardo Lopez-Chavarrin sonaatissa espanjalainen lyyrisyys yhdistyy ranskalaiseen impressionismiin. Myrskyisämpää ja romanttisempaa ranskalaisuutta 1800-luvun Pariisista tarjoilee de Fossan Divertimento nro. 2.

Santeri Rautiainen on nuori muusikko, jolle innokkuus ja analyyttisyys eivät ole toisiaan poissulkevia elementtejä. Sukupolvensa kitaristeista hän on aktiivisimpia konsertoijia; pelkästään kesinä 2018-2019 hän soitti sooloresitaalit noin 30 kirkossa ympäri maata. Hän on esiintynyt viime aikoina myös Euroopassa. Kamarimusiikin parissa hän on työskennellyt niin Piazzollan kuin mikrotonaalisen nykymusiikin parissa.

Musiikillisen peruskivensä hän muurasi vuosina 2012-2018 opiskellessaan Sibelius-Akatemialla, opettajinaan Ismo Eskelinen ja Otto Tolonen. Tärkeitä vaikutteita ovat olleet mestarikurssit Oscar Ghiglian, Jüdicael Perroyn, Manuel Barruecon ja David Russellin kanssa. Sibelius-Akatemian jälkeen hän on opiskellut Alicanten yliopiston kitaristeille suunnatussa mestariohjelmassa, ja syksystä 2019 eteenpäin hän on jatkanut musiikkiin tutustumista Carlo Marchionen johdolla Maastrichtin konservatoriossa.

Rautiaisen tulevaisuuden haaveita ovat sekä periodikitaran että thereminin omistaminen.

Tapahtuma-ajat: 

  • to 30.7. klo 18

Tapahtumapaikka: 

Alavan kirkko

Sijaintikunta: 

Kuopio

Käyntiosoite: 

Keihäskatu 5 B

Postinumero: 

70620

Postitoimipaikka: 

Kuopio

Puhelinnumero: 

040 484 8300
040 484 8301

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Järjestäjä: