Clarinet4 - Levynjulkaisukiertueen konsertti

Kuopio | Alavan kirkko
Kuva: Riikka Kajander
Kuva: Riikka Kajander

Vuonna 2014 perustettu klarinettikvartetti esittelee debyyttilevyllään kokoonpanolle sävellettyä musiikkia. Pääosin joukkorahoituksen avulla tuotetulla levyllä on kuultavissa nykymusiikin lisäksi latinalaisamerikkalaisia rytmejä. Levyn teoksista kaksi on ensitallenteita: Juha Piston ”AD 2017 – Three Pictures of the Time” ja Helmut Hödlin ”el vaivén”.

Pääteos levyllä on oululaisen säveltäjän Juha Piston tilausteos Clarinet4:lle­. Tämän kolmiosaisen teoksen innoittajana ovat toimineet maailman tapahtumat vuonna 2017: Lähi­idän levottomuudet, Atlantin takainen poliittinen sirkus ja toisaalta suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan, kodin, korostuminen globaalin myllerryksen valossa.

Helsinkiläisen kvartetin soittajat toimivat monipuolisesti musiikin kentällä: Anni Tolvanen ja Esko Lång soittavat Kaartin soittokunnassa, Anni Björk on Pakilan ja Keravan musiikkiopistojen klarinetinsoitonopettaja ja Sirke Tynskä sekä opettaa Nurmijärven musiikkiopistossa että soittaa Poliisisoittokunnassa.

Clarinet4 konsertoi levynjulkaisukiertueellaan Helsingissä, Oulussa, Joensuussa ja Kuopiossa.
Vapaa pääsy, käsiohjelma 10€. Levyä on myytävänä ennen ja jälkeen konsertin (vain käteismaksulla).

Tapahtuma-ajat: 

  • su 28.1. klo 14

Tapahtumapaikka: 

Alavan kirkko

Sijaintikunta: 

Kuopio

Käyntiosoite: 

Keihäskatu 5

Postinumero: 

70620

Postitoimipaikka: 

Kuopio

Tapahtuman lisätiedot:

Yhteystiedot: