Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Hopeatähti esittää: SUOMEN HAUSKIN MIES

Kuopio | Kino Kuvakukko

HOPEATÄHTI esittää tiistaina 24.4. klo 13: SUOMEN HAUSKIN MIES

SUOMEN HAUSKIN MIES on Heikki Kujanpään ohjaama mustan huumorin sävyttämä draamaelokuva elämänhalusta ja naurun voimasta.

Teatterilaisten joukkoa johtaa Suomen hauskimmaksi mieheksi mainittu Toivo Parikka, jota esittää Martti Suosalo.

Käsikirjoitus, jonka ovat kirjoittaneet Heikki Kujanpää ja Mikko Reitala, juontaa juurensa todellisista tapahtumista ja miehestä nimeltä Parikka, jota kutsuttiin Suomen hauskimmaksi mieheksi.

Elokuvassa jo kerran kuolemaan tuomitut vangit valmistavat näytelmän vartijoidensa ja saksalaisjoukkojen komentajan viihdyttämiseksi. Vankeina olevien teatterilaisten on nauratettava yleisöään, jotta heidän tuomiotaan ei panna täytäntöön.

Elokuvan muissa rooleissa nähdään mm. Jani Volanen, Leena Pöysti, Paavo Kinnunen, Panu Vauhkonen, Jussi Lehtonen, Vesa Vierikko, Jussi Nikkilä ja Karri Miettinen (aka Paleface).

Tarina käyttää hyväkseen groteskeja tilanteita ja saattaa ihmisen huvittavaan valoon. Muusta maailmasta eristetyllä vankilasaarella kaikki on suhteellista ja vakavat arvot sekä itsestäänselvyydet joutuvat naurunalaisiksi. Draaman keskellä huumori kumpuaa sieltä mistä suurin tuskakin: kuolemanpelosta ja epäoikeudenmukaisuudesta.

Suomessa tehtiin sodan loppuvaiheessa valinta saksalaisen kuninkaan ja tasavallan välillä, ja itsenäinen Suomi syntyi. Silloin suomalaiset, kuten elokuvassa vangit ja heidän vartijansa, löysivät yhtenäisyyttä kulttuurin kautta, mielipide-eroista huolimatta.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Heikki Kujanpää on ohjannut kolme Jussi-palkintoa voittaneen elokuvan Putoavia enkeleitä (2008) sekä tv-elokuvat Joulukuusivarkaat (2009) ja Tampereen elokuvajuhlilla ja Kettu-päivillä palkitun Pieni pyhiinvaellus (2000). Elokuvan tuottaa Klaus Heydemann Inland Film Companylle ja levittäjä on Nordisk Film.

***

HOPEATÄHTI -ESITYSSARJA & PÄÄSYLIPUT:
Hopeatähti-elokuvat ovat iltapäivänäytöksiä (esitykset alkavat pääsääntöisesti klo 13).

Monipuolinen Hopeatähti-esityssarja on valikoitu erityisesti senioriyleisöä ajatellen, mutta esitykset ovat kaikille avoimia.

EI ERILLISIÄ JÄSENMAKSUJA. MAKSAT LIPUN VAIN ESITYKSIIN JOIHIN SAAVUT.

Liput suoraan ovelta. Ovet avataan n. ½ tuntia ennen esitysten alkua.

Hopeatähden pääjärjestäjä on alueellinen elokuvakeskus ISAK ry.

Tapahtuma-ajat: 

  • ti 24.4. klo 13

Tapahtumapaikka: 

Kino Kuvakukko

Sijaintikunta: 

Kuopio

Käyntiosoite: 

Vuorikatu 27

Postinumero: 

70100

Postitoimipaikka: 

Kuopio

Puhelinnumero: 

(017) 182 472

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Ikäraja: 

K-12

Yhteystiedot: 

Lippujen hinnat: 

8 €

Järjestäjä: