20.02.2019
Kuopio | SuperCorner Tahko
Perheaamut perheen alle kouluikäisille taapertajille ja heidän huoltajilleen
20.02.2019–16.05.2019
Kuopio | SuperCorner Tahko
Perheaamu alle 7-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen.
20.02.2019
Kuopio | Terve Kuopio -kioski, Kauppakeskus Apaja
ravitsemustieteen opiskelijat Itä-Suomen Yliopisto

 

uu -->
20.02.2019
Pieksämäki | Kulttuurikeskus Poleeni
20.02.2019–28.02.2019
Kuopio | Scala
Ikääntyvä taidekauppias Olavi Launio suunnittelee eläkkeelle jäämistä. Hänen Helsingin Bulevardilla sijaitseva taidekauppansa on nähnyt parhaat päivänsä. Suuremmat, nuoremmat ja viriilimmät...
20.02.2019–28.02.2019
Kuopio | Scala
Suomalaista sielunmaisemaa koskettavasti kuvaava ohjaaja Markku Pölönen tekee odotetun paluun valkokankaalle, kun hänen ohjaamansa elokuva Oma Maa nähdään elokuvateattereissa 26.10. alkaen. Oma...
20.02.2019–22.02.2019
Kuopio | Scala
Metsän tarina ja Järven tarina -elokuvien tuottajalta saapuu valkokankaille Ailo - pienen poron suuri seikkailu. Elokuva kertoo pienen, villinä syntyneen poron taistelusta ensimmäisellä...
20.02.2019
Kuopio | Alavan kirkko
Urkujen pauhua ei voi vastustaa! Upeaa musiikkia Alavan akustiikassa. Tapahtuma on osa Kuopion konservatorion Talvikamari-festivaalia. Kuva: Studio Foxy, Kuopion ev.lut. seurakunnat
20.02.2019
Kuopio | Kuopion kaupungintalo
Anne Hyvärinen (tutkimusprofessori, THL) luennoi aiheesta Hyvän sisäilman perusasiat. Tilaisuus on kaikille avoin.
20.02.2019
Kuopio | Keskusseurakuntatalo
Perheilta takkahuoneessa (E-ovi). Tulkaa koko perheen voimin mukaan puuhailemaan oman ja toisten perheiden kanssa. Leikin lisäksi tarjolla kuulumistenvaihtoa, pysähtymistä pyhän äärellä ja iltapala.
20.02.2019
Kuopio | Sotku
Savonia-AMK jazzkonsertti.
19.02.2019–28.02.2019
Kuopio | Scala
Juice Leskinen oli laulaja, lauluntekijä, runoilija, sanoittaja, kansantaiteilija – suomenkielisen rock-lyriikan isähahmo. Juicen elämää leimasi kuitenkin hänen rakkauselämänsä. Kaikki muu; viina,...
19.02.2019–25.02.2019
Kuopio | Scala
Steve Carell ja Timothée Chalamet (Call Me By Your Name) näyttelevät isää ja poikaa koskettavassa tosipohjaisessa draamassa Beautiful Boy, joka kuvaa kriisiin ajautuvan perheen taistelua ja...
19.02.2019–28.02.2019
Kuopio | Scala
Jessica Rothe palaa pääosaan Happy Death Day 2U:ssa, joka jatkaa kauhuelokuvista tunnetun tuotantotalo Blumhousen (mm. Split, Get Out, Puhdistuksen yö -elokuvat) vuoden 2017 yllätyshitin tarinaa.
20.02.2019
Kuopio | Kylpylähotelli Rauhalahti
Tervetuloa tanssimaan Rauhalahteen!
19.02.2019–28.02.2019
Kuopio | Scala
1700-luvun alussa Englanti käy sotaa Ranskaa vastaan. Tästä huolimatta ankkakilpailut ja ananasten syöminen ovat suosittua ajanvietettä. Kuningatar Anne (Olivia Colman) on hauras ja hänen läheinen...
19.02.2019–24.02.2019
Kuopio | Scala
M. Night Shyamalan saattaa yhteen tarinat kahdesta hittielokuvastaan - Touchstone Picturesin vuoden 2000 elokuvasta Unbreakable ja Universalin vuoden 2016 elokuvasta Split - joista rakentuu aivan...
19.02.2019–28.02.2019
Kuopio | Scala
Nelinkertainen Oscar-ehdokas Bradley Cooper (American Sniper, American Hustle ja Unelmien pelikirja) sekä palkittu, Oscar-ehdokkaanakin ollut, musiikin supertähti Lady Gaga tähdittävät elokuvaa A...
19.02.2019
Kuopio | Tanssikoulu Hurma
Tanssikurssi: Lavatanssien perusteet perusteellisesti. Tänään lajina cha cha. Tule mukaan yksin tai parin kanssa. Ei ennakkoilmoittautumista.
19.02.2019
Kuopio | Kuopion kansalaisopisto
Yskä. Yhteistyössä Savon Sydänpiiri ry:n ja Kuopion Seudun hengitysyhdistys ry sekä Kuopion Hengityssäätiö. Samanaikainen etäluento.
19.02.2019
Pieksämäki | Kulttuurikeskus Poleeni
eli Outsider
19.02.2019–26.02.2019
Kuopio | Scala
Nuoren viikingin ja hurjan lohikäärmeen ystävyydestä alkunsa saaneesta tarinasta on tullut eeppinen elokuvatrilogia, joka kattaa kaverusten koko elämän.
19.02.2019–28.02.2019
Kuopio | Scala
Aurora käyttää päivänsä parhaan kaverinsa kanssa kynsiä taiteillen ja yöt juhlien railakkaasti. Erään illan päätteeksi hän tapaa arktisella nakkikioskilla Darianin, joka yllättäen pyytää Auroraa...
19.02.2019–28.02.2019
Kuopio | Scala
James Cameron (AVATAR) ja Robert Rodriguez (SIN CITY) luovat uuden, vallankumouksellisen sankarittaren elokuvassa ALITA: BATTLE ANGEL. Tämä toiminnantäyteinen elokuva on voimaannuttava tarina...
19.02.2019–28.02.2019
Kuopio | Scala
Bohemian Rhapsody on järisyttävä kunnianosoitus Queenin musiikille ja yhtyeen legendaariselle laulajalle Freddie Mercurylle, josta tuli yksi maailman rakastetuimmista viihdyttäjistä. Yhtyeen...

Sivut