05.04.2019
Siilinjärvi | Palvelutalo Akuliina
Siilinjärven kansalaisopiston oppilaskonsertti
02.05.2019
Kuopio | Kuopion Musiikkikeskus, Kamarimusiikkisali
Maamme eturivin puhallinsoittajista koostuva 60° Quintet saapuu vierailulle. Konsertissa kuultavia teoksia yhdistää vaikutteet ooperasta ja teatterista.
02.05.2019–09.05.2019
Kuopio | Sotku
Savonia rytmimusiikin festari, jossa esiintyy kaikkiaan 12 opiskelijabändiä.

 

05.04.2019
Kuopio | Olutravintola Pannuhuone
Huhtikuun Humu-klubilla Rosita Luu, Veera Maria Kristiina ja Ville Miettinen.
04.04.2019
Kuopio | Kuopion Musiikkikeskus
Tämä elokuvaharvinaisuus nähdään Kuopiossa sinfoniaorkesterin livesäestyksellä – elokuvan musiikin on säveltänyt Armas Järnefelt, jonka syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta.
04.04.2019
Iisalmi | Iisalmen kulttuurikeskus, Eino Säisä-sali
04.04.2019
Keitele | Kirkko
Tilaisuuden jälkeen tarjolla kahvia ja teetä.

Jukka OrmaPeruttu

03.05.2019
Kuopio | Ohjelmaravintola Maxim
Sielun Veljet -yhtyeen kitaristina tunnettu Jukka Orma julkaisi ensimmäisen soololevynsä Kultahiekkaa vuonna 2003. Orma on loistavan kitaristin lisäksi myös persoonallinen biisintekijä ja laulaja.
03.05.2019–04.05.2019
Kuopio | Ravintola Kummisetä
rockia, kasariheviä ja bilemusiikkia
04.05.2019
Varkaus | Kuoppakankaan työkeskus
Mamme eturivin puhallinsoittajista koostuva 60° Quintet konsertoi Varkaudessa, säveltäjäniminä Ligeti, Briccialdi, Berio, Ravel ja Bizet.
03.04.2019
Kuopio | Ohjelmaravintola Maxim
Aioiden musiikissa aika sekoittuu, pysähtyy ja joustaa, kun yhtye syventyy ja heittäytyy ikiaikaisen improvisaation lähteille.
03.04.2019
Rautalampi | Matti Lohen koulu
Perinteinen Sisä-Savon kansalaisopiston kevätkonsertti, jossa esiintyjinä eri ikäisiä soittajia, laulajia, tanssijoita, kuoroja ja bändejä.
03.04.2019
Pieksämäki | Kulttuurikeskus Poleeni
Jazzia ja klassista = Iiroa!
04.05.2019
Kuopio | Kuopion raittiustalo
Kuopion Mieslaulajien keväinen Sinilaineiden sävelin -konsertti. Johtaa Joona Kärnä.
04.05.2019
Varkaus | Z-One
Liskofest järjestetään la 4.5. klo 22 Z-Onessa. Esiintymässä Gettomasa, MC Kajo & ToniSami.
Saara Kiiveri
02.04.2019
Kuopio | Männistön Pyhän Johanneksen kirkko
Ranskalaista musiikkia laulun, huilun ja pianon kokoonpanolla, säveltäjäniminä Francis Poulenc, Albert Roussel, Léo Delibes, André Caplet, Maurice Ravel, Franz Liszt ja Camille Saint-Saëns.
02.04.2019
Siilinjärvi | Siilinjärven kirkko
Siilinjärven kansalaisopiston Sekaset -kuoron konsertti. Ohjelma 10 €.
05.05.2019
Kuopio | Kylpylähotelli Rauhalahti
Käy Muumilaaksoon -konsertti koostuu kaikille tutuista muumilauluista, joita esitetään Benny Törnroosin johdolla.
05.05.2019
Kuopio | Eelim-temppeli
Kalakukko Wind Band keväisissä tunnelmissa
05.05.2019
Pieksämäki | Kulttuurikeskus Poleeni
Pieksämäen Mieslaulajat
05.05.2019
Kuopio | Suokadun palvelutalo
SointuSavon yhteislauluiltapäivä su 5.5.2019 klo 15 - 17 Suokadun palvelutalolla
05.05.2019
Keitele | Kirkko
Aika on juhlahetken. Keiteleläisiä tunnelmia sanoin ja sävelin kirkossa klo 18.30
01.04.2019
Iisalmi | Iisalmen kulttuurikeskus
06.05.2019
Kuopio | Juankosken lähikirjasto
Musiikkiopiston kitaransoiton oppilaat esiintyvät Juankosken lähikirjastossa. Vapaa pääsy, tervetuloa!
31.03.2019
Pieksämäki | Kulttuurikeskus Poleeni

Sivut