25.07.2018–27.07.2018
Joroinen | Seurakuntatalo
BOA Workshop on suunnattu jo ammatissa toimiville oopperalaulajille sekä jo pitkällä lauluopinnoissaan oleville nuorille lahjakkuuksille, joilla on potentiaalia kansainvälisen laulajanuran tekemiseen.
24.07.2018
Rautalampi | Rämäkkä Holidays
Kesäinen livemusiikki-ilta, jossa kuullaan myös nuorekkaita runoja & riimejä. Esiintyjänä Kesäkaverit bändi, vierailevana solistina Arto Jämsinen.
24.07.2018
Leppävirta | Ravintola Leppäkerttu
Vuonna 2017 lanseerattu Oopperakaraoken suomenmestaruuskilpailu saa jatkoa. Hauska ja jännittävä kilpailu, jossa ooppera-aariat ja musikaalisävelet saavat ainutkertaiset tulkintansa.
24.07.2018
Kuopio | Säyneisen kirkko
Minna Kettunen ja Jarkka Rissanen.
24.07.2018
Tuusniemi | Rantamylly
24.07.2018
Joroinen | Torstilan kartano
Viettelevä operettiseikkailu historiallisine henkilöhahmoineen. Esityksessä kuullaan operetin ja oopperan klassikkosävelmiä ja sadan vuoden takaisen salonkimusiikin harvinaisuuksia
05.09.2018
Kuopio | Ravintola King's Crown
23.07.2018
Joroinen | Kartanogolf
Ensimmäisen Oopperakaraoken SM-kilpailun voittajat Kirsi Tikka, Pertti Karinen ja Marion Melnik esiintyvät yhteiskonsertissaan Kartano Golfin klubin edustalla.
06.09.2018–13.12.2018
Pieksämäki | Kulttuurikeskus Poleeni
06.09.2018
Kuopio | Kuopion Musiikkikeskus
Syyskausi avataan uuden ylikapellimestarin, Jaakko Kuusiston, johdolla. Solistina saksofonisti Jukka Perko.
23.07.2018
Kuopio | Männistön Pyhän Johanneksen kirkko
Sonja Koistinen, alttoviulu & Andra Kaus, piano.
07.09.2018–09.09.2018
Leppävirta | Sport & Spa Hotel Vesileppis
Konsertoimassa VEIKKO AHVENAINEN, tanssittamassa HEIDI PAKARINEN ja SAMI HOPPONEN, opettajina TAPIO NYSTEN, SAMI HOPPONEN ja PENTTI KARJALAINEN.
22.07.2018
Rantasalmi | Rantasalmen kirkko
Kesäkonsertti Rantasalmen kirkossa Anu Hälvä, sopraano Jouni Somero, piano Ohjelma 10€
22.07.2018
Rantasalmi | Musiikki- ja teatterisali Tornado
Draamallinen konsertti, jossa Richard Wagnerin Wesendonck-laulut ja Valkyria-oopperan ensimmäinen näytös yhdistyvät yhdeksi kokonaisuudeksi.
22.07.2018
Kuopio | Syvänniemen kirkko
Juha Kotilainen baritoni ja Eilamaria Leskinen sopraano, Rami Tuomikoski säestys. Vapaa pääsy, ohjelma 5 €.
22.07.2018
Tuusniemi | Koivulahti
kun penkit loppuvat
22.07.2018
Kuopio | Satamatori
SointuSavon yhteislaulut satamatorilla su 22.7.2018 klo 17 - 19
22.07.2018
Kuopio | Kuopion Tuomiokirkko
Festivaalin loistelias päätöskonsertti, jossa kuullaan kokoelma rytmikästä ja tulista barokkimusiikkia. Ohjelma 12e, kesto n. 60min.
22.07.2018
Leppävirta | Kirkko
Pietarin Mariinski-teatterissa paikkansa vakiinnuttanut Elena Stikhina on yksi tämän hetken kiinnostavimmista nuorista sopraanoista maailmalla.
22.07.2018
Pieksämäki | NeoNoo Ulkoilmateatteri
Konsertissa kuullaan muun muassa Saamelaista ja Vienan karjalaista joikua, tuvalaista kurkkulaulua, mongolialaista limbeä, kiinalaista diziä, säkkipilliä, sekä malilaisia fulani ja bambara -huiluja.
07.09.2018
Kuopio | Kuopion Musiikkikeskus
Musiikkikeskuksen ovet avautuvat jälleen ja viihdekonsertit aloittaa Paula Koivuniemi: Roots & Friends!
07.09.2018
Kuopio | Ravintola King's Crown
21.07.2018–22.07.2018
Pieksämäki | Veturitori
The Hicksville Bombers (UK), Long Lost Patrol (FIN), Doggone Trio (FIN), DJ Mr. Brown (FIN) sekä Underground Model 2018 -finaali.
21.07.2018
Joroinen | Finntriathlon-tapahtumateltta
Finntriathlon Joroinen -kisaviikonlopun päättävän areenatapahtuman lavalle nousevat suomalaisen tanssipopin ykkösmenestyjä Aikakone ja Suomen albumimyynnin ykkösiin lukeutuva Maija Vilkkumaa
21.07.2018–22.07.2018
Rantasalmi | KuusHukkala
Tangomarkkinoinoiden finalisti Mika Peltoniemi Kuus-Hukkalassa Rantasalmella klo 21 alk. Vapaa pääsy.

Sivut